vinkkejä

Soutamiskuvaus (2)

Posted on 06 June, 2010 | No Comments

Kii­tos SN kom­ment­tei­hin lähet­tä­mäs­täsi soutamiskuvauksesta,

Mari­lynne Robin­so­nin romaani Talon­hal­ti­jat (suom. Rauno Ekholm, Otava 1985), jossa jär­vellä on mer­kit­tävä rooli. Se on kuis­kiva hauta, salai­suuk­sien kät­kijä, joka vetää sukua mag­nee­tin lailla. Ja sillä myös sou­del­laan (s. 126–156).

”Syl­vie kis­koi kis­ko­mis­taan, ja me liu´uimme ras­kaasti keu­laa vas­ten iske­vän ja lois­ku­van veden poikki. Syl­vie kat­seli tai­vasta eikä oikeas­taan puhu­nut enää mitään. Minä kur­kis­tin sil­loin täl­löin lai­dan yli ylem­pien vesi­ker­ros­ten läpi­kuul­ta­vaan pimey­teen, juo­vik­kaa­seen ja kar­kea­syi­seen kuin agaatti. Näin siellä lokin­sul­kia ja kalo­jen mus­tia hah­moja. Nar­sis­sin­kel­tai­sen tai­vaan kat­kel­mal­li­nen kuva­jai­nen läik­kyi aal­lon­har­jalta toi­selle samalla lailla kuin kiilto läi­keh­tii sil­kissä, ja lokit nousi­vat tai­vaan kor­keuk­siin, kirk­kaan val­koi­sina aina sii­hen saakka kun ne saat­toi vielä nähdä. — — — Syl­vien airot jät­ti­vät jäl­keensä pie­niä kuri­muk­sia. Hän upotti joi­ta­kin leh­tiä ja pisti höy­he­nen kiep­pu­maan pyör­teessä. Virta, joka sai mei­dät ajau­tu­maan vähän jär­ven kes­kus­taan päin, oli joen vuolle, ei mikään pyörre, vaikka isoi­sän vii­mei­nen muutto oli­kin päät­ty­nyt jär­ven poh­jalle. Oli kuin Syl­vien vene olisi liu­ku­nut alas jokai­sen aal­lon län­si­puolta. Me kier­täi­simme kehää emmekä kos­kaan pää­sisi ran­nalle, jos se olisi pyörre, ajat­te­lin, ja mei­dät imais­tai­siin tuo­hon pimeäm­pään maa­il­maan, missä toi­set äänet tun­ki­si­vat kor­viimme kun­nes oli­simme kuu­le­vi­namme niissä lau­lua, ja vesi tul­visi sil­miimme ja avaisi meille omat näkymänsä — - -

Leave a Reply

ad